Sisu, Chili, Kengu, Ruu ja Hai

Sisu, Chili, Kengu, Ruu ja Hai

lauantai 19. huhtikuuta 2014

Chili-mummun kuulumisia

Blogi on keskittynyt pidemmän aikaa vain Sisun ja Kengun kisakuulumisiin ja muu lauma on jäänyt vähemmälle huomiolle. Kertoilenpa siis tasapuolisuuden nimissä hiukan Chilin kuulumisia.

Chili-mummu täyttää tänä vuonna kunnioitettavat 10 vuotta ja ikä alkaa kyllä jo näkyä labradorissa. Luonteeltaan Chili on edelleen oma iloinen, höseltävä itsensä, ja ehkä myös tiettyä jästipäisyyttä on ollut havaittavissa jopa aiempaa enemmän ;) Askel sen sijaan alkaa jo selvästi painaa. Chili jaksaa suht mukavasti kulkea vielä mukana pidemmätkin lenkit, mutta juoksulenkeiltä (jollei mennä ihan tosi hidasta hölkkää) Chili on jo saanut vapautuksen.

Chili oli koko talven uudella pitkävaikutteisella kipulääkkeellä (Trocoxil) joka toimi koiralle todella hyvin! Chili oli vetreä eikä koleallakaan kelillä näyttänyt jäykältä. Helmikuussa Chili sai uudet kultahiput yhteensä 14 eri kohtaan. Samalla Chilistä otettiin kontroliverinäyte, jossa todettiin toisen maksa-arvon kohonneen jonkin verran. Kipulääke jätettiin pois ja onneksi kultahiput alkoivat toimia yhtä hyvin kuin kolme vuotta sitten eikä Chili ole tarvinnut kipulääkettä helmikuun jälkeen lainkaan!

Chili operaation jälkeen kotisohvalla. Melkoinen "tilkkutäkki" :)
 
Vanhan koiran rauhoittaminen jännitti kovasti, mutta hienosti Chili toipui kevyestä rauhoituksestaan.Chili on sen verran lunki tyyppi, että pikkukoiran annos rauhoitetta riitti saamaan koiran unten maille :) Eikä haitannut vaikka koiraa pisteltiin oikein urakalla kun Chili vaan kuorsasi. Halusin nimittäin, että koiralle laitetaan nyt oikein kunnon satsit kultaa kaikkiin mahdollisiin akupisteisiin. Kolmatta kertaa Chili tuskin enää kultakäsittelyä nimittäin saa :) Seuraavana aamuna Chili oli hiukan onnettoman oloinen mutta parissa päivässä koirasta alkoi jo huomata eron eli kulta alkoi toimimaan odotetunlaisesti. Toivottavasti kultakäsittely toimii tällä kertaa yhtä tehokkaasti kuin edellisellä kerralla ja pärjäämme taas pari vuotta ilman kipulääkitystä.

Lonkka sökönä, mutta reisilihakset sentään ovat muhkeat!
 
Chilistä otettiin samalla röntgenkuvat lonkista, olkanivelistä, ranteista ja varpaista. Vasen lonkka näytti kuvissa aivan järkyttävältä ja vasemmassa olassa oli myös pientä reaktiota. Varpaat ja ranteet sitä vastoin näyttivät yllättävän hyviltä.
 
Chili on vanhemmiten muuttunut luonteeltaan kovasti leppoisampaan suuntaan. Nuorempana Chili suorastaan vihasi vieraita koiria ja olisi mielellään höyhentänyt koiran jos toisenkin. Nyt kuitenkin jo usean vuoden ajan Chiliiin on voinut luottaa toisten koirien kanssa eikä ole tarvinnut enää pelätä että Chili rupeaisi "kouluttamaan" uusia lenkkikavereita. Chili on tällä hetkellä yleensä kohtalaisen väliinpitämätön toisten koirien suhteen muutamaa lempparikoiraa lukuun ottamatta. Vieläkään en ole ihan päässyt selville millä kriteereillä Chili ottaa tietyt koirat ystävikseen. 
Chilin all-time-favourites-listalle kun kuuluvat niin itsevarma ja dominoiva holskunarttu, kiltti ja ystävällinen bortsunarttu, kaksi luonteiltaan aivan erilaista corgia sekä tietysti Kengu. Sisusta, Ruusta ja Haista Chili ei ole koskaan sen kummemmin välittänyt. Kengu sen sijaan saa Chililtä spesiaalihuomiota ja Kengulla on esim. oikeus tulla Chilin viereen nukkumaan.

Chilin nivelrikkodiagnosista on nyt kulunut viisi vuotta ja hetkeäkään en ole katunut että päätimme silloin lähteä hoitamaan koiraa parhain mahdollisin keinoin. Chili on pärjännyt vaivansa kanssa uskomattoman hyvin! Alkuun suretti, että meille molemmille niin rakas pelastuskoiraharrastus oli pakko lopettaa, mutta toisaalta löysimme tilalle aivan mielettömän hauskan uuden lajin, vesipelastuksen, jonka parissa ehdimme saada upeita elämyksiä ja hienoja onnistumisia aina SM-kisoja myöten. Ei hullumpi suoritus "laina-ajalla" olevalle koiralle :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti